Music is the key to my soul

Musa kertoo mulla lähes kaiken fiiliksistä. Inhoan kysymystä "Mistä musasta tykkäät?".. Sellai noo fiiliksen mukaan mennää mutta heviä en kyllä kuuntele, että siihen voi vetää rajan. Tosiaan menee popista räppiin :'D Normifiiliksellä saatan laittaa vaan jonkun top50- listan spotifysta soimaan, mutta kun kaipaa oikeasti syvällisempiä biisejä niin helposti Adelen albumit lähtee soimaan. Varsinkin tämä seuraava biisi, joka tuntuu niin omilta ajatuksilta:

Joskus taas lähtee vanha R&B mistä voisi nostaa ainakin pari seuraavaa...

Jos joku stalkkais mun musan kuunteluu ja varsinki mitä listaa kuuntelen nii tietäs tyylii aina millä tuulella oon :D Ja jos menee joku kunnon räppilista niin todennäkösesti on pelipäivä ja valmistaudun peliin.  Heitin nyt vain englanninkielisii esimerkkei mutta suomalaisten artistien albumeista oikeastaan ainoastaan oon kuunnellut Sannin ja Mikael Gabrielin.. Esim seuraavat biisit on aika bueno:

~Iina

Ikävä

Jotkut ihmiset tuntevat kovaakin ikävää kun toiset eivät edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.. Mä ajattelin että nojoo silloin pikkusena ekalla leirillä yksin kaikki ovat tunteneet koti-ikävää, mutta ajattelin etten kuitenkaan olisi ikävöivää tyyppiä. Voin todeta, että olin täysin väärässä. Ensiksikin, ikävöin ihan vaan Tamperetta. Ja nyt en puhu niistä ihmisistä vaan oikeasti siitä kaupungista. Sitä ei ajattele koko aikaa, mutta kun siellä käy niin se haikeus on jotain suunnatonta kun sieltä täytyy lähteä.

Kun ruvetaan sitten puhumaan ihmisistä.. Tää tunne on vaan jotain niin ahdistavaa, ainakin iltaisin. Tunnen itteni taas siksi pikkutytöksi jolla oli koti-ikävä ja joka soitti äidilleen että "tuu hakee mut pois täältä" parina iltana 4 päivän leirillä. Miksi mä sitten koen ikävää näin voimakkaasti? Ehkä se onkin hyvä merkki, koska toisaalta ikävä on muistutus onnesta, jota joku henkilö sulle tuottaa. Ikävä saatetaan tulkita ihmisen heikkoudeksi.. Mun mielestä se on jotain muuta kuitenkin ja varsinkin jos sem uskaltaa sanoa ääneen...

Tällänen fiilis oli noin viikko sitten kun tulin reenien jälkeen kotiin eikä kukaan ollutkaan oottamassa. Näitä hetkiä tulee ja näitä menee, mutta tästä ainakin tietää, että joku henkilö on hyvinhyvin rakas.

By~Iina

16.7

Viikonloppu takana.. Piti tosiaa ottaa kuvia koko viikonlopun ajan, mutta kamera unohtu heti perjantaina kun menin katsomaan yhtä kämppää, josta tuleekin mun kämppä!! About 24 neliöstä 50 neliön saunalliseen ja parvekkeelliseen kämppään on "pieni" upgrade. Paperiasioita hoidettavana tässä ennen ku saa avaimet ja sisustussuunnitelmat päässä jo ja katotaa miten ne sitten toteutuukin :'D

Kämppää katsomasta lähdettiinkin Unnan kanssa niiden mökille.. Siellä vähän skumppaa, hyvää ruokaa, kuvailuu, lauta- ja korttipelei, vähän melomista, saunomista ja pari leffaa. Ihan huippuvklp siis ja nyt jaksaa hoitaa autokoulun vikan vaiheen keskiviikkoon mennessä (ei oikeesti jaksais mutta pakko).

Aamupäivällä tulinki jo takas Treelle ja Acutan kautta himaa hoitaa univelkoi pois :D Eipä tässä muuta kun huomenna klo 9 valmiina ajotunnille...

unna.. mitä teet 

~Iina

What's up?

Heissan tääl tää 19w taas raapustelee omia turhia juttuja tai siis josko sitä palais raapaustelemisien pariin. Viimeks alotin  kirjottelemisen kun lähdin lukioon Tampereelle ja nyt odottelen taas koulutuloksia ja todennäköisesti muutto odottaa elokuun aikoihin. Vielä viikko Lapualla kesätöissä ja viikonlopulla selviää tuleeko välivuosi opiskeluista vai ei... Välivuosikaan ei välttämättä olisi pahitteeksi, enkä oikeastaan edes jännitä sitä koulupaikkaa vaikkakin olisi kiva päästä tästä jossittelu vaiheesta vaan pois. "Pientä" stressiä aiheuttaa muuttaminen Tampereelta pois... Aattelin aina, että Tampere on se paikka, missä asun vähintään koko opiskeluajan, mutta koripallon takia taas joudutaan suunnitelmia muuttamaan. Ylipäätään tuon kaupungin jättäminen on mulle iso juttu, puhumattakaan kaikkien rakkaiden ihmisten "jättämisestä." Asioilla on taipumus järjestyä eikä pitäis stressata asioista mihin ei tällä hetkellä pysty vaikuttamaan tai edes suunnitelemaan ennen tämän viikon loppua.

Kävipä miten tahansa niin heinäkuun oon onneksi Tampereella kaikkien rakkaiden ihmisten lähellä. Kun vaan jaksaisi nyt kärsiä tän viikon töissä.

Viime kesästä tähän päivään ei oo ollu iha mikä tahansa vuosi.. Viime kesänä löytyi ihana poikaystävä, joukkueen kanssa saavutettiin suomen mestaruus ja pääsin vielä ylioppilaaksi. Ystäväporukka on ehkä hieman kaventunutkin, mutta laatu vaan parantunu. Tapahtumarikas vuosi ollu (koska siis opiskelijan ja koripalloijan vuosihan on = kesästä kesään) ja enempää en olisi voinut toivoa. Ehkä nää raapustelut tästä taas lähtee. 

~Iina